SILKKIPAINANTA

Silkkipainanta tarkoittaa kuvan painamista kankaalle painonseulan , raakelin, painovärin ja kaavion avulla.

Olen valmistunut tällä tekniikalla muutama tuotteita.

Ensin olen suunnittellut mallituotteet, piirtänyt kuvat Adobe Illustrator ohjelmassa ja tulostanut kuvat kalvolle.

KAAVION VALOTTAMINEN VALOTUSEMULSIOLLA

Valotusmenetelmällä tarkoitetaan valotusemulsiolla kalvotetun seulan kovettamista ultravuolettivalolla siten, että halutut kuviokohdat on peitetty valoaläpäisemättömällä materiaalilla. Valotuksen jälkeen vesihuuhtelu irrottaa emulsion suojattuna olleista kohdista, joten painettaessa väri pääsee näistä kankaalle. 

Seulakankaan tiheys vaikuttaa lopputulokseen siten, että mitä tiheämpää seulakangasta käytetään, sitä tarkempi on valotustulos.

  1. Seulan esikäsittely. Tehdään seulalle rasvanpostokäsittely.
  2. Valotusemulsion levitys 
  3. Seulan kuivaus. Kuivataan vaaka-asennossa pimiössä.
  4. Valottaminen kalvoilla. Valotusaika on n. 10 min
  5. Seulan aukipeseminen. Suihkuta kuvio-osat auki seulan ulkopuolelta. Huuhtele seula lopuksi väljällä vedellä.
  6. Kuivaa seula.

PAINAMINEN

 Aseta seula kankaalle. Ota väriä seulalle ja vedä raakelilla 1-2 kertaa kuvioalueen yli. Väri liimaa kaavion seulakankaaseen. Raakelinvedon on oltava tukeva ja yhtenäinen.

PAINOTYÖN PÄÄTYTTYÄ

Pese seula voimakkaalla lämminvesisuihkulla.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tuftaus

Rullapäärme